FLOSS Manuals

 English |  Español |  Français |  Italiano |  Português |  Русский |  Shqip

VALO oppilaitoksissa

Tampereen Rudolf Steiner -koulu

Tampereen Rudolf Steiner-koulun muuttaessa uusiin tiloihin 2007 otettiin samalla käyttöön Opinsys Oy:n toimittama Linux-päätejärjestelmä. Yli viiden vuoden kokemuksella toiminnanjohtaja ja talouspäällikkö Ilkka Kaakkolammi toteaa ratkaisun olevan edullinen ja helppo.

Aiemmin Tampereen Rudolf Steiner -koululla oli ollut vain muutamia tietokoneita yhdessä tietokoneluokassa. Uuden rakennuksen myötä tuli käyttöön iso tietokoneluokka ja lisäksi päätteitä ripoteltiin ympäri koulua ja opettajien tiloja, eli alussa päätteitä oli reilut 30 kappaletta. Vuosien varrella päätteitä on hankittu lisää ja nyt niitä on noin 90 kappaletta. Lisäksi on hankittu liikuteltava kaappi, jossa on kannettavia tietokoneita. Kannettavien avulla missä tahansa luokassa voidaan tarvittaessa ottaa tietokoneet käyttöön. Steiner-koulun opetusohjelman mukaisesti tietokoneita käytetään vain luokilla 9.-13., joissa on yhteensä lähes 200 oppilasta, eli tietokoneiden määrä suhteessa oppilaisiin on 1:2.

Alussa hallinnon työasemat olivat Windows-koneita, mutta muutama vuosi sitten nekin korvattiin Linux-päätteillä. Testikäyttöön on hankittu Android-taulutietokoneita, mutta niitä ei ole kytketty keskitettyyn Linux-päätejärjestelmään muiden tietokoneiden tapaan.

Tampereen Steiner-koulun lukion vuosirehtori Maria Kaunisvesi ja toiminnanjohtaja Ilkka Kaakkolammi

Linux-päätejärjestelmän sydän on koulun vintillä sijaitsevassa konehuoneessa, jossa kehrää pari Linux-keskuspalvelinta. Konehuoneessa on myös yksi Windows-palvelin, joka on välttämätön tiettyjen kiinteistöautomaatio-, oppilas- ja taloushallinto-ohjelmistojen ajamista varten. Myös näiden Windows-ohjelmien käyttö tapahtuu nykyisin Linux-päätteiden kautta, joten Windows-työasemia ei tarvita. Lisäksi koulussa on infotaulut, nekin osana Linux-päätejärjestelmää.

Vuonna 2007 hankituista päätetietokoneista noin 10 on hajonnut ja korvattu uusilla. Näytöt eivät ole hajonneet lainkaan ja päätteiden keskusyksiköt ovat pitkäikäisiä, joten viiden tai kuuden vuoden laite-elinkaari tuottaa sekä ekologisia että taloudellisia säästöjä.

Linux-päätteitä luokassa

Koulu ostaa itse kaikki laitteet ja päätteiden asennuksen suorittaa kiinteistöhoitaja. Linux-päätejärjestelmän palvelin ja palvelimella tuotettava palvelu on toimittajayritys Opinsys Oy:n vastuulla. Koulussa ei ole lainkaan omaa IT-tukihenkilöä, eikä yhdenkään opettajan tarvitse korjailla koneita tai asennella ohjelmistoja. Tampereen Rudolf Steiner -koulussa tietotekniikka on työkalu, jota opettajat käyttävät opetuksen yhteydessä pedagogisista lähtökohdista. Tieto- ja viestintätekniikan integroimiseksi opetukseen koulu on mukana Digitaalista virikkeellisyyttä -projektissa, joka on Opetushallituksen osarahoittama. Lisäksi kouluun on nimitetty TVT-vastaava, joka nimenomaan keskittyy TVT:n pedagogiseen käyttöön, eikä joudu murehtimaan siitä, että tietokoneet ylipäänsä toimivat.

Opinsys Oy:n palvelu perustuu kuukausimaksuun, jonka suuruus riippuu järjestelmään kytkettyjen päätteiden määrästä. Toiminnanjohtaja Kaakkolammi korostaa, että ratkaisu on monella tapaa helppo: ei tarvitse tehdä ylläpitotyötä, ei ole lisenssiviidakkoa, koneisiin ei tarvitse ostaa erikseen kuvan- tai tekstinkäsittelyohjelmia, koska kaikki sisältyy pakkaukseen, kaiken lisäksi palveluna tehty hankinta on selkeä toiminnaltaan ja ennustettava kustannuksiltaan.

IT-kustannukset ovat koulun muihin menoihin verrattuna todella pienet. Palvelun tarkkaa hintaa ei ollut saatavilla haastatteluhetkellä, mutta Opinsysin hintataso on noin 150€ vuodessa työasemaa kohden ja yksittäisen päätteen hankintahinta on noin 250€. Arvioiduksi laitteistokuluksi tulee noin 50€ vuodessa työasemaa kohden.

Läppärikaappi

Käyttäjät pitävät Linux-päätteistä

Sekä opettajat että oppilaat toivottivat Linux-päätteet tervetulleiksi, kun ne otettiin käyttöön vuonna 2007, koska kyseessä oli selkeä parannus entiseen verrattuna. Ongelmat ovat olleet vähäisiä ja liittyneet enimmäkseen ajoittaisiin toimintahäiriöihin päivitysten yhteydessä. Häiriöt ovat korjaantuneet asentamalla uudet päivitykset.

Kun astuu lukion tietokoneluokkaan, huomaa heti miten viileä ja hiljainen huone on, tosin kuin perinteiset ATK-luokat. Linux-päätteissä ei ole lainkaan kiintolevyä tai tuulettimia, joten ne ovat äänettömiä. Syynä on arkkitehtuuri: päätteissä ei tarvita suurta tehoa, koska ne ovat vain ikkuna varsinaisesti palvelimella toimiviin ohjelmiin.

Jokaisella käyttäjällä on oma käyttäjätunnus. Kun tunnuksella kirjautuu sisään, näkee oman työpöydän taustakuvansa ja pääsee oman kotikansionsa tiedostoihin. Eniten käytettyjä ohjelmia ovat verkkoselain Firefox, toimisto-ohjelmisto LibreOffice, kuvankäsittelyohjelma Gimp ja taitto-ohjelma Scribus.

Opetusohjelmista yleisimpiä ovat matematiikan opetuksessa käytetty Geogebra ja Pahvi, joka on Opinsys Oy:n kehittämä ohjelma yhteisideointiin ja ryhmäkirjoittamiseen. Lisäksi videokäsittelyohjelmat Kino ja OpenShot ovat ahkerassa käytössä.

Lukiorakennuksessa on myös avoin WLAN, jotta oppilaat pääsevät verkkoon myös läppäreillä tai omilla älypuhelimilla.

Opettajien tunnuksiin sisältyy koulun sähköposti, mutta oppilaille sellaista ei ole katsottu tarpeelliseksi. Wilma, Primus ja Kurre ovat myös käytössä.

Tulossa Unelmakouluksi

Tyytyväisten käyttäjien lisäksi Tampereen Rudolf Steiner -koulu on saanut myös ulkopuolisilta kehuja ratkaisustaan. Ajatus on levinnyt myös muihin steinerkouluihin. Espoon ja Helsingin steinerkouluissa on jo seurattu mallia ja siirrytty Linux-päätejärjestelmään, muiden steinerkoulujen ollessa vielä suunnitteluvaiheessa.

Aikoinaan aloite Linux-päätteisiin siirtymisestä tuli Ilkka Kaakkolammilta, joka on nykyisin toiminnanjohtaja ja talouspäällikkö. Koulun johto tuki ajatusta, koska ratkaisu oli edullinen ja Steiner-periaatteisiin istui hyvin "avoimilla vesillä kulkeminen". Linuxiin siirtymiseen saatiin tukea monilta tahoilta, kuten Opetushallitukselta ja Suomen avointen tietojärjestelmien keskus COSS:lta. Kaakkolammi kertoo olevansa tyytyväinen kuluneeseen viiteen vuoteen Linux-päätteiden kanssa. Mieleen tulevia kehityskohteita ovat lähinnä etäyhteydet opettajille, jotta pääsy kotikoneelta koulun järjestelmään toimisi helpommin.

Tampereen Rudolf Steiner -koulussa perustietotekniikasta säästyneet voimavarat on voitu suunnata uuden kehittämiseen. Digitaalista virikkeellisyyttä -projektin lisäksi koulu osallistuu steinerkoulujen valtakunnallisen mediakasvatuksen opetusohjelman kehittämiseen. Vuoden 2012 uudistus on ollut Unelmakoulu.fi-palveluun liittyminen, jonka tunnettu käyttäjä on Kauniaisten Kasavuoren koulu, Linux-päätekoulu sekin.

Lukion vuosirehtori Maria Kaunisvesi kertoo olevansa tyytyväinen nykyisiin työkaluihin ja kehityksen painottuvan pedagogiselle puolelle. Olennaista on, että TVT integroidaan opetukseen mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Kaikki tekninen edistys ei välttämättä ole edistystä. Älytauluja (smart board) kokeiltiin lukiossa muutama vuosi takaperin löytämättä niille mielekästä käyttöä. Vertaisoppiminen ja opettajan kehittyminen valmentajan kaltaiseksi oppimisen tukijaksi ovat mielenkiintoisia kehityssuuntia. Kaunisvesi ei halua siirtää opetusta verkkoon, vaan verkon opetukseen. Steinerkoulun lukiossa avainasia onkin rikastaa ja monimuotoistaa lähiopetusta TVT:n avulla, etäopetuksen kulttuuriin ei pyritä.

There has been error in communication with Booktype server. Not sure right now where is the problem.

You should refresh this page.